Kyllä näin se vaan tahtoo olla koska ainahan on ollut tietenkin ihmisiä jotka ovat lainailleet toisille rahaa tutuille tai tuntemattomille mutta yleensä järjestämälliset tapaukset ovat kuitenkin pyörineet normaali kansalaisen näköpiiristä poissa. Ja aika monesti myös niissä tapauksissa ollaan oltu vähän ”hämärissä olosuhteissa”. Että näin järjestelmällistä ja laillista isolla korolla lainaamista ei ole minun tietääkseni ollut kuin vasta ihan viime vuosina. Kun se myös on ihan tavallisen ihmisen käsillä. Korothan näissä varmaan pyörii ihan samoissa luokissa niin pikavippi tai pikalaina palveluissa kuin vielä hämärämissä lainan tarjoajilla.
Tietenkään näistä hamärämmistä lainoista ei ole ollu julkisuudessa sen suurempia puheita kuin silloin kun poliisin tietoisuuteen tulee että joku välien selvittely tai väkivaltarikos on liittynyt velan perintään. Ja silloinkin yleensä tapauksissa on toiselle osapuolelle käynyt huonosti. Mitä sitten pienempien tapauksien kohdalla on jäänyt vielä kirjoitettuna katuun. ja tavallaanhan nämäkin lainaajat toimivat samalla tavalla kuin pikavippi yritykset. Lainaa saat melkein mihin vuorokauden aikaan tahansa. Toisinaan myöskin lainaa ilman vakuuksia ja lainanottajalle jää vaan riski että saa asian hoidettua kun on sovittu tai sitten tulee hankaluuksia. Ja korothan yleensä niin kuin olemme elokuvista oppineet niin eivät ole mitään pieniä. Sitten siihen vielä lisäksi uhka ruumillisesta väkivallasta. Joissakin tapauksissa kun lainaa ei saa maksettu niin hädissään oleva lainanottaja ajautuu rikokseen kun ei ole mitään muuta vaihtoehto saada velkaa suoritettua.
Pikavipit, pikalainat ja kulutusluotot ovat taasen tuonneet nämä palvelut tavallisen kansalaisen käsiin. Tarkoin sillä sitä että lainaa saa helposti mutta isolla korolla. Tietenkään näissä velka tapauksissa ei ole ruumillisen väkivallan uhkaa. Eikä luultavammin lainanottaja tule syyllistymään lainan takia rikokseen että saisi sen hoidettu. Kuitenkin kun olla laillisen luoton puolella asiaa voi yrittää sovittaa ennen kuin itselle tulee isompia ongelmia. Toisinaanhan asiaa sovitellessa voi tulla lisäkuluja kun jotkut pikavippi yritykset tarjoavat eräpäivän siirto mahdollisuutta josta veloitetaan pieni maksu. Ehkä sekin on parempi kun ajattelee että edessä on mahdollinen luottotietojen menetys. Mitä mahdollisuutta ei sitten taas ” pimeä lainan ” kohdalla ei välttämättä ole.
Vähentääko pikavipit sitten rikollisuutta? En usko. Ne tekevät sen mahdolliseksi että jos normaali kansalainen tarvitsee jostain syystä nopeasti rahaa niin hänen ei tarvitse sekaantua mihinkään hämärähommiin. Siitähän nyt tietenkin voi ajatella että se vähentäis. Mutta en usko kuitenkaan koska ne ihmiset jotka ovat jo sekaantuneet hämäriin hommiin niin eivät he välttämättä ole kyllä enään pikalaina tai muun vastaavan saatavuus piirissä. Kun monesti näissä tapauksissa tahtoo olla että ne luottotiedot ovat jo menneet. Että kyllä niitä pikavippejä on ollu ja tulee olemaan sillä tällä hetkellä on laillinenkin vaihtoehto.
It will be super, if this is working.
I prefer your answer in any case – yes or not.
Have a nice working day !
Hannele Aalto
I have sent my Comment already, and it´s quite difficult just now include or remove anything !
Same as earlier !
Same as earlier